sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Ehdotus uudeksi tapahtumaksi suvakkikentälle

 No niin, pitkään ollut hiljaiseloa blogin parissa, kun ei aina aika ja viitseliäisyys riitä kun pitää tienata näkkileipää ja maksaa verot ja muuta sellaista keskimääräisen työssäkäyvän kansalaisen elämää,  mutta jos nyt koettaisi ryhdistäytyä tänä vuonna.

Tämänkertaisena aiheena siis on luoda peppukipuisille suvaitsevais-tiedostaville uusi ja innostava tapahtuma, niin ei tarvitse tuntea kateutta konservatiivisemman kentän tekemisiin. Ja koska se tiedetään ettei suviskööristä muutamaa harvaa henkilöä lukuunottamatta ole juuri ketään toteuttamaan mitään varpaanvälien kaivelua monimutkaisempaa toimintaa, niin annetaan tässä nyt sitten luonnos ja jonkinlainen lähtökohta josta ponnistaa uusi, suvaitsevainen kulttuuri! Olkaa siis hyvät!


Tapahtumaluonnos: Wökellys-virta

Nyt kun koko suvaitsevais-tiedostavalla kentällä on ilmennyt melkoinen määrä peppukipua ja tiedostamatonta kateutta Turun Kukkavirta-tapahtuman takia, niin pitäisihän heilläkin olla vastaava tapahtumansa. Pitäähän sitä jokin tapahtuma olla, kun nuo silakatkaan eivät oikein tunnu saavan aikaiseksi kuin liikkeen sisäistä epäsopua koettaessaan selvittää mitä saa sanoa ja mitä ei, ja kuka saa sanoa mitä. Tosin sieltä toki koetetaan aika ajoin luoda pientä cancel-kulttuurijohdannaista maalittamista ja muuta kitinää, jolla eivät varsin usein onnistu muuta kuin tekemään itsensä naurunalaiseksi. Silakkaliikehän tunnetusti on suvaitsevainen, politiikaton liike joka vastustaa vain kaikkia jotka ovat eri mieltä, ja erityisesti persuja ilman poliittista ajattelun häivääkään (paino sanalla "ajattelun") joten perusteluthan ovat aina kunnossa. Jos olet eri mieltä, olet natsi ja väärässä. Tässä pätee ns. yksinkertainen ajattelu, ja siksi suvaitsevais-tiedostavaisille on äärimmäisen vaikeaa vetää se pää sieltä perseestä pois, sillä sitten joutuisi näkemään muutakin kuin vain yksinkertaista paskaa.

No niin, siis itse asiaan... tällaista kehittelin mielessäni, ja punavirheät ja tiedostavais-suvaitsevaiset kansanosat ovat vapaat ottamaan tämän haltuun.

Ensin tietysti tarvitaan kuvaava nimi, ja mikäpä sopisi paremmin kuin "Wökellysvirta 2021" etc? Tämähän kuvaa varsin hyvin tuota suvaitsevaa älämölöä. joka alkaa oitis kun argumentit loppuvat, eli yleensä heti. Netistähän voi napata kuvituskuvaksi meemin taikka pari, siellä noita riittää valittavaksi asti, ilman takkua ja takun kanssa, ja monella muullakin mausteella mikäli tuntuu että viesti ei mene perille pelkällä tekstillä.

Seuraavaksi pitäisi olla paikka missä parveilla, ja siihen tarkoitukseensahan sopii käytännöllisesti mikä tahansa paikka jonka kohdalla virtaa: joku puro tai joki, tai mätäoja tai mikä tahansa paikka jonne saa ison porukan mölyämään mutta mielellään sen verran kaukana asutuksesta ettei tuo mesoaminen häiritse kunnon kansalaisia tai kotieläimiä. Metsän eläimille se toki on voi voi, ja suuri olkoon myötätuntomme mutta ne sentään voivat paeta kauas pois. Lapissa olisi kyllä monta varsin kelvollista paikkaa tarjolla, mutta ei kai kukaan kunnon viherpiipertäjä sinne lähde, siellähän on luontoa!

Itse tapahtumahan voisi alkaa marssilla, tai, no, lontimisella (taksillakin tulo sallittu, huom Virheät!) jonkinlaisessa muodostelmassa suunnilleen oikeaan paikkaan, ja siinä ohessa voisi esitellä nasevia fasismin- ja natsisminvastaisia iskulauseita tms. vastaavaa.
Seuraavaksi sitten koko lössi aloittaa jotakuinkin harmoonisen, enemmän taikka vähemmän, messuamisen huutamalla kurkku suorana Wööö Wööö Wööö tauotta, ja pisimmän wöön aikaansaaja sitten palkitaan jossain vaiheessa.

Koska tämähän ei tietenkään riitä tuottamaan riittävää hekumaa ja tyydytystä suvaitsevasta toiminnasta, niin pitää olla joku ylipappi/papitar (Ohisalo/Oskala/Niinistö tms.) joka pitää tulikiven katkuisen puheen jossa muistetaan kaikkia niitä sortuneita jotka jäivätkin mieluummin Saksaan tai Ruotsiin saapumatta koskaan perille Suomeen, ja lisäksi luetellaan listaa näistä Suomen epäinhimillisen oikeuslaitoksen julmasti eristämistä pakolaisista/turvapaikanhakijoista/muuten vaan paikalle tulleista sankareista jotka ovat saaneet tuomion raiskauksista/murhista/ryöstöistä jne. vaikka ovat olleet aivan syyttömiä kaikkeen mistä heitä on syytetty.

Viimeiseksi vielä joku punaviher-päällystön henkilö innoittaa osallistujat viimeiseen wökellykseen, antaen tahtia 1-2-3 ja sitten välillä huutaen kannustukseksi "Natseja - kaikkialla Natseja" ja tähän tehtäväänhän tietty sopisi erinomaisesti vaikkapa Oula Silver tai Jussi Jalonen tai joku muu meritoitunut natsien tunnistaja.

Kun tapahtuma sitten on ohitse, niin lössi palailee (jos ei kaupungissa tapahtunut, niin ne jotka löytävät takaisin, loput jäänevät halaamaan luontoa ellei pelastuslaitos satu löytämään!) ja asettuu kadunkulmiin ryypiskelemään, rahakkaammat saattavat mennä jopa terassille jos sellainen löytyy, ja kertaavat tapahtuman kohokohtia ja odottavat äärioikeiston raivokasta purkautumista. Sellaiseksi toki sopii takasivun mainintakin jossain nettilehdessä että jonkinlainen tapahtuma oli, joka kelpaa oivallisesti polttoaineeksi seuraavaa tapahtumaa odotellessa. Ja ehdottomasti huippu on saavutettu jos tapahtumasta mainitaan esmes Hyysärissä tai jopa Suomen Uutisissa (säälinsekaisin kommentein).

Että sellaista. Tämän saa siis vapaasti ottaa käyttöön, ja kun suvakeista on kyse niin ottaisittehan te ilman lupaakin jos sellaista ei olisi jo annettu.

tiistai 14. toukokuuta 2019

Vasemmistolaista vastuunkantoa, miten hämmentävää

Tässä on muutamassa viikossa ilmaantunut näitä vasemmiston suuria ajattelijoita, joilla tuntuu olevan lähellä valtaa paljon katumusta ja anteeksipyydeltävää. Tällä erää erityisesti SDP:n ja Vasemmistoliiton riveistä, mutta tuskin siellä Vihreidenkään kaapit on siivottu luurangoista, sikäli kuin takavuosina lukemiani kirjoituksia muistan. Harmi ettei ole tullut oltua sillä tavoin aktiivinen että jokaisen paskapuheen julkistettuna olisi tallentanut, mutta eiköhän noita löydy kun vähän kaivelee, internet ei kovin helpolla unohda mitä sitä onkaan tullut suollettua.

Nyt eduskuntavaalien jälkikuohuissa on kaksi yli muiden, eli Hussein Al-Taee (Abu Gulal tai jotain sinne päin musliminimeltään?) joka on kantanut vastuutaan muutaman vuoden takaisista kirjoitelmistaan, ja Dan Koivulaakso joka äärivasemmistolaisena Antifa-aktiivina myös on vuosien mittaan tuottanut paljon sanoja ja tekoja, myös väkivaltaisia.  Netistähän löytyy kätevästi Koivulaakson uljaita lausumia joilla hän puolustelee tuota "parempaa vasemmistolaista" väkivaltaa (lausuman muuten julkitoi pikku muru Li Andersson, mikäli joku ei muista).

Erityisesti Koivulaakso on vuosikaudet mesonut Halla-ahon kirjoituksista että "eihän sitä nyt niin voi mieltään muuttaa ja sama vanha fasisti siellä" mutta nyt kun on itse vallan kynnyksellä niin on alkanut yllättäen mieltä polttelemaan vanhat lausumat, ja kuvittelee että joku ihan oikeasti uskoo että hän "pahoittelee vanhoja kirjoituksiaan" ja että tuollainen Antifa-aktiivi olisi alkanut ajattelemaan toisin. Miten ollakaan, niin Al-Taeen (Abu Gulal'in?) ja Dan Koivulaakson kirjoitelmat, tekemiset ja ajatelmat ovat paljon tuoreempaa tavaraa (kuin H-a:n), ja silti mies pokkana väittää että hän olisi pätevämpi ja oikeampi henkilö kehittämään oikeusvaltiota tai ylipäätään hallitsemaan ketään, kun eivät pysty hallitsemaan edes itseään? Ja että kun he katuvat, niin he olisivat vilpittömiä katumuksessaan?

Yhteistä kummallekin on se että he koettavat selittää olemattomiin oman aktiviteettinsa valehtelemalla, piilottelemalla ja yrittämällä väittää merkityksiä toisiksi samaan aikaan kun ovat sitä mieltä että esmes Halla-ahon kirjoitukset joita ei ole piiloteltu, niistä ei ole valehdeltu ja jotka edelleen ovat paikkansa pitäviä, osin jopa suorastaan ennustavia (joka tulos on kyllä jo huomattu mediassakin ilman kunnian antoa kirjoittajalle!) olisivat edelleen aihe jolla syrjiä.

Al-Taee lähtikin jo sairaslomalle (miten noin huonot hermot omaava voi toimia politiikassa tai rauhanneuvottelijana?) ainakin kuukaudeksi, jotta pahin kohina ehtisi laantua, nyt vain odotellaan milloin Koivulaakso ilmoittautuu seuraavaksi hermojen lepuuttajaksi.

Se mikä kummastuttaa on näiden peesaajien ja agitaattorien osuus, kuten joku Pallinaama Paleface Karri Miettinen joka taannoin esitteli keskisormiaan suomalaisille ja suomen valtiolle, puhumattakaan harppisaksan lahjasta suomelle eli täti Tavja Halosen mukanaolo samalle nololle haistattelulle ja jotka kumpikin ollut tukemassa tätä "paremman väkivallan" vasemmistoa mikä parhaillaan on sorvaamassa hallitusta, että mitä hittoa he ajattelevat? Vai ovatko sitä mieltä että nyt Suomi saa mitä on tilannutkin?

Mutta se kai sitten on sitä vasemmistolaista vastuunkantoa, valehtelua, väärinymmärrystä, haistattelua ja takin kääntöä. Ja muista, demarilla on aina käsi sinun taskussasi. Mutta voiko vassarilta muuta odottaa?

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Oliko Teuvo sittenkin oikeassa?

Sattuipa silmääni tässä yllättäen "vastuullisen median" tuottama uutinen, joka kyllä oli naamioitu toiseen "muotoon" mutta itse asiasta ei jäänyt epäselvyyttä. Tosin, ei ehkä aivan sillä tavalla kuin toimittelija itse sen tarkoitti.

Olen kyllä melko hämmästynyt siitä ettei tähän ole puututtu sen paremmin vaihtoehtomedioiden puolelta kuin asioista kirjoittavien blogistienkaan toimesta, joten laitan nyt sitten oman arvioni esille tätä "uutista" koskien. Tässähän Iltalehden artikkelissa on selvitelty viime vuosien terrori-iskujen tekijöiden taustoja, ja tuodaan esille asia siten että jokseenkin kaikki tekijät ovat olleet vankilassa (maininnalla tekijä oli ex-vanki) jolla ilmiselvästi koetetaan selittää terroritekoja ja saada aikaan vaikutelma että nimenomaan vankila olisi ollut se tekijä joka on saanut terroristin tekemään tekonsa.
Artikkelissä ei kyllä mitenkään sen paremmin selvitetä sitä että miksi kyseiset terroristit ovat päätyneet vankilaan, vaan esitetään johtopäätelmä kyse olisi tavallisista rikollisista, jotka jouduttuaan vankilaan ovat sitten radikalisoituneet. Tähän kai perustuu sekin että nyt on vaadittu ettei vankilan henkilökunta saisi enää antaa muille viranomaisille mitään tietoja tai epäilyjä mahdollisista vankien radikalisoitumisesta, joten kaipa linja on sitten että antaa tulla lunta tupaan vaan.

Hakkaraistahan ollaan oltu viemässä raastupaan siitä kun hän meni sanomaan että "Kaikki muslimit eivät ole terroristeja, mutta kaikki terroristit ovat muslimeja". Kuka muistaa vielä tuon? Ehkä se oli hiukan lavealla pensselillä maalailtu, mutta kun vilkaisee kyseisessä artikkelissa mainittujen tekijöiden nimiä ja taustoja niin täytyy todeta että Hakkarainen on ollut oikeilla jäljillä, sen verran vahvasti asiassa haiskahtaa yhdistävänä tekijänä nimenomaan islam, ja erityisenä mausteena lähi-itä ja afrikka.

Juuri siksi ihmettelen että miten tuo on jäänyt niin vähälle huomiolle, sillä jos vankila olisi tekijöitä yhdistävä tekijä ja nimenomaan vankilassa radikalisoidutaan niin silloin tekijäkirjo pitäisi olla merkittävästi laveampi. Nyt näyttää ettei yhtään poikkeusta olisi tuon artikkelin mukaan (miksi muuten he ylipäätään ovat alunperin joutuneet vankilaan? Siksikö että ovat eläneet nuhteetonta elämää mutta ovat vain väärän värisiä/väärän uskonnon tunnustajia/väärässä maassa?).

Jokohan tämän artikkelin kirjoittaja on siirretty moppaamaan vessojen lattioita, jos nyt ylipäätään on saanut pitää työpaikkaansa? Sen verran sormella tietyn uskonnon suuntaan se on, vaikka sitä onkin koetettu stilisoida näyttämään joltakin muulta kuin mitä se on. Mutta kun se on "vastuullisessa mediassa" julkistettu niin eivät ehkä itsekään koeta sitä saada näyttämään valeuutiselta, jollaiseksi se ilman muuta tuomittaisiin mikäli se julkistettaisiin vaikkapa MV-lehdessä tai jossain muussa vaihtoehtoisessa mediassa.

Näin ollen tätä voisi vaikka käyttää suoraan Hakkaraisen puolustukseksi oikeudessa, mikäli sinne saakka nyt koskaan joudutaan, onhan Teukan päänmenoksi muutakin nyt isoin otsikoin "vastuullisessa mediassa" esitetty. Mukavasti siinä unohtuu muiden puolueiden tekijöiden pikku munaukset kuten raiskaukset, murhat, rattijuopumukset, kavallukset ja niin pois päin loputtomasti. Mutta kun Teukka on perussuomalainen, niin mikään otsikko ei ole riittävän iso, mikään juttu ei liian pieni etteikö sillä käytäisi lyömään, onhan taas vaalit tulossa.

Liitän siis tähän tuon artikkelin, olkaa hyvä. Kuvankaappaus on suoraan Iltalehden sivulta, joten vaikka sitä ei enää löytyisi (en ole tarkastanut, mutta niinkin saattaa olla käynyt epähuomiossa) niin tässä se nyt sitten on kuitenkin.

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Median vastaisku

Aamusta tutkaisin mitä on tietoa tarjolla G20 kokouksesta, josta tullutta striimiä illalla vilkaisin, ja melko pahalta näytti. Naamioidut nyhveröt eli laitavasemmiston uljaat älypäät anarkistit siellä poltteli autoja ja tukkivat katuja, ja olivat muutenkin lähinnä haitallisia niin omalle asialleen kuin ympäristölleenkin. Täydellisen piittaamattomia muille aiheuttamastaan vahingosta.

Täytyy myöntää että olin vilpittömästi hämmästynyt siitä millainen hiljaisuus suomen medioissa oli asiasta. Ihan kuin ei olisi tapahtunut mitään. Ei ainakaan mitään merkittävää josta olisi voinut uutisoida. Kaiken maailman kissanristiäisiä ja jonkun joutavanaikaisen julkimon tekemisiä mutta...

Mielessäni hiljaa mietiskelin että ei ihme että suomen median taso on mitä on, siellä näyttää olevan vielä(kin) enemmän äärivasemmistolaisuutta tarjolla kuin mitä edes tähän mennessä olen ollut ajatellut olevan.

Kun kerran ei voi kirjoittaa mitään positiivista tuosta joutavanaikaisen roskasakin eli äärivassareiden ns. mustan blokin tekemisistä niin sitten ollaan ihan kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Ja suomen vassareiden puolelta sitä vasta hiljaa ollaankin, ei ole Li tai Dan ollut sanomassa pahaa sanaa. Tai rauhoittavaakaan.

Ihan näin suomalaisena tuli yllättäen se kuuluisa tunne ns. myötähäpeästä, siitä miten suomalaisen median toimittelijat vaikenevat silloin kun aihe on jotensakin kipeä, kun äärivassarit aiheuttavat miljoonavahingot, kun kyseiset joukot parhaansa mukaan vahingoittavat juuri sitä osaa hallinnosta jonka apua ovat heti kiljumassa kun jotain sattuu heille itselleen. Kun tuntuu että ahdistaa, kun tulee nenä kipeäksi vittuillessa, kun joutuu oman ideologinsa kampittamaksi.

Jotenkin tulee tuntuma että suurin osa suomalaisen median toimittajista, päätoimittajia myöten, ovat sitä mieltä että se vasemmistolainen väkivalta on vaan niin paljon parempaa ettei siitä tarvitse huudella, se on oikein. 

Ja heti perään ollaan valittamassa jos/kun tällaisen paskan takia ei heti löydy apua kun on oma henkiriepu/siveellisyys/omaisuus vaarassa. Siellä vasemmalla laidalla sitä osataan. Meno on kuin lastentarhassa, mutta ei kai sitten nää vassarit ole kuin ylikasvaneita lapsia. Minäminä ja minä, ja kavereille kans mutta minä ensin. Ei mitään halua kasvaa aikuisuuteen ja vastuuseen, saati sitten ymmärtää ettei siihen pääse vaikka laittaisi kaikki paikat paskaksi.

Tässä viittaan edellisessä kirjoituksessani mainitsemaani "länsimaiseen anarkiaan", jossa on tärkeää että saa kapinoida turvallisesti ilman pelkoa seuraamuksista, kyllä sitten yhteiskunta hoitaa ettei tule henkinen pipi.

Loppukaneettina mainittakoon että en juuri arvosta näitä pellejä, joilla kertakaikkiaan siellä pössytellessä ei riitä ymmärrys, että jos he joskus onnistuisivat kaatamaan länsimaisen yhteiskunnan, niin kuka sitten heille antaisi toimeentulon? Eivät he siihen pysty ainakaan, kun kaikki tietämys rajoittuu siihen että miten piippu ladataan ja uhoaminen siihen kuinka "sika lahdataan" vaikkei oikeasti ole kokemusta muusta kuin siitä miten koetetaan olla kusematta housuihin tiukan paikan tullen.

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Anarkian eläimet

Vilkaisin hiukan noita nyt Hampurissa kokoontuvan G20-kokouksen vastustajien videoita, ja totesin jälleen kerran että esmes suomalaisille elämäntapa-anarkisteille joilla ei ole muuta kuin rähinöinti mielessä touhuavat siellä kuin eläimet. Eläintarhassakin on enemmän koordinaatiota.
Näillä elämäntapatolvanoilla on turvallinen olo siellä, kun tietävät että vaikka kuinka sähläisivät ja tuhoavat toisten työllä ja vaivalla rakentamaa omaisuutta, niin heille edelleen sossutuki juoksee ja maailman epäkohtia voi hassispiipun äärellä taas voivotella.

Ei ole heillä tullut mieleen että mikäli he oikeasti saisivat aikaan anarkian, niin saattaisi olla "oman" terveyden ja omaisuuden ja toimeentulon varjelemisessa melkoinen työ jatkossa, kun ei olisi enää johtoa, ei poliisia, ei oikeuslaitosta. Vain vahvimmat elävät, ja mitään ei kannata hankkia koska joku kuitenkin tulee ja ottaa sen vahvemman oikeudella. Vähän niinkuin luonnossa, missä ei ole poliittista, oikeudenmukaista tai edes sosiaalista suojaa, vaan se jolla on voimaa ottaa sen mitä haluaa. Sitäkö nämä anarkistiset eläimet haluavat? Palaamista takaisin luontoon?

Jos näin on, niin miksi ei kelpaisi muuttaa vaikka afrikan mantereelle, siellä olisi tilaa mellastaa? Ei aseita, ei poliisia, ei esivaltaa. Vain anarkisti ja luonto. Luulenpa että siinä kohtaa alkaisi useammallakin anarkistilla tulla pikkuisen pisu pöksyyn, kun yht'äkkiä huomaisi olevansa tilanteessa jossa ihan oikeasti pitää puolustaa omaansa, tai jakaa se vahvempien kanssa. Jos viitsivät jakaa.

Jotenkin minua jaksaa aina vaan hämmästyttää näiden anarkisti-eläinten yksinkertainen ajatusmaailma: Laitetaan kaikki päreiksi, tuhotaan kaikki mitä on rakennettu, poistetaan esivalta (ja samalla sosiaalinen turva) ja tehdään anarkistinen valtakunta jossa ei ole mitään edellämainituista.

A) Ensinnäkään se ei onnistuisi, koska jos se edes millään tavalla onnistuisi järjestäytymään, niin aina syntyy ns. hallitseva luokka, joka sanoo miten tehdään. Mites sitten suu pannaan? Tapetaan hallitseva luokka, ja valitaan uusi? Kuka sinne enää sen jälkeen haluaisi, koska tietäisi tulevansa tapetuksi? Ja, mikä tärkeintä, kuka vaalisi mitään ns. oikeudenmukaisuutta?

B) Vaihtoehtoinen, vaikka tiedostamaton valinta olisi kunnon sosialistinen hallinto, jossa olisi aitoon neukkulan tapaan hallitseva ns. kansanvalta, ja kaikki jotka ovat erimieltä pääsevät lievässä tapauksessa Siperiaan, vaikeammassa sitten hengestään. Ja lopputulos olisi A:n kaltainen, paitsi että sinne on jo siinä vaiheessa syntynyt esivalta, poliisi ja muu hallintokoneisto, joka pitää hallussaan kaiken eikä anarkistianimaalille jää enää kuin murjottamisen oikeus.

Noitten videoiden myötä tuli mieleeni sellainen syntinen ajatus, että tuo anarkististen eläinten ongelma olisi melko helposti ja takuulla halvemmalla ratkaistavissa, sen sijaan että tätä joutavaa toisten rahoilla elävää laumaa pitäisi sietää ja elättää muitten kustannuksella. Hehän joka tapauksessa ovat pelkästään painolasti ja turvallisuuden haittatekijä, eikä heistä ikinä tule mitään kelvollista suurella todennäköisyydellä. Näin työtätekevän ja veroja maksavan näkökulmasta tuollainen roskasakkihan on pelkkää painolastia, joka vielä vittuilee niille jotka heitä elättävät, koska tietävät että länsimainen kulttuuri jostain omituisesta syystä sietää heitä. Voisivat kokeilla samaa jossain kunnon ei-länsimaisessa kulttuurissa, missä vielä on käytössä hirttorangaistukset ja oikea pakkotyö niin palautuisi kenties hieman tuota ns. maalaisjärkeäkin.

Ratkaisuna siis kävisi se että tuon roskajoukon tullessa muutama konekivääri asemiin, ja annetaan palaa. Säästyisi pitkä penni, ja tulisi yhteiskuntarauhaa kun turhia eläimen tasolle vajonneita anarkistijoukkoja hiukan harvennettaisiin ns. kovalla kädellä. Ammutaanhan sitä susia ja hirviäkin, kun niistä alkaa olemaan haitta, miksi sitten ei joutavanaikaisia anarkistirunkkareita?
Minulta ei myötätuntoa heru tuollaisille paskiaisille, jotka purevat kättä joka heitä ruokkii. Ennemmin annan susien juosta vapaana ja hirvien olla rauhassa.

maanantai 8. toukokuuta 2017

Miksi suomen vankiloissa on kolmannes ulkomaalaisia?

Viime viikolla julkaistiin melko laajasti useammankin median taholta kuinka radikaalisti ulkomaalaistaustaisten vankien määrä on kasvanut vankiloissa. Vähemmälle huomiolle sitten jäikin pohdinta siitä miksi näin on käynyt. Tuon uutisoinnin kärki ei oikein kyllä selvinnyt, mutta todennäköisimmin sillä koetetaan taas uskotella että suomessa piilevä rakenteellinen rasismi tms. muu kataluus on syynä siihen miksi niin paljon ulkomaalaistaustaisia vankeja on.

Hallitus ja mediahan ovat meille kerran toisensa jälkeen kertoneet kuinka ulkomaalaistaustaiset eivät syyllisty yhtään enempää rikoksiin kuin kantasuomalaisetkaan, ja kuinka rikostilastoja tutkittaessa ei ole mitään eroa siihen miten kantasuomalaiset rikostelevat.
Kun kuitenkin tiedetään että kun omaa oikean taustan tai suojavärin, niin esimerkiksi raiskausrikoksista ja ryöstöistä jotka eivät ole ns. törkeitä jaellaan lähinnä päähäntaputuksia ja pari soo-soota, "hyi, ei noin saa tehdä" mikä ei kuitenkaan johda vankeuteen, eli ei myöskään näy noissa vankitilastoissa. Samoin kaikenlaiset mellakat, joukkotappelut ja niin pois päin kevyemmän sortin rikostelut eivät muuta tuota vankisuhdetta mihinkään suuntaan, eihän niistä poliisi useimmiten saa edes ketään kiinni, tai ei ainakaan pidätetä tai muuten saateta vastuuseen. Ja jos nyt sitten vahingossa pidätetäänkin niin kyllä se sitten viimeistään seuraavana päivänä päästetään pois hissunkissun.

Eli yksinkertaistettuna: Jos siis ulkomaalaistaustaisten vankien määrä on noussut niin merkittävästi että heitä on nyt jo kolmannes vangeista, niin jossain kohtaa on tullut niinsanottua disinformaatiota. Koska tiedämme että suomessa täytyy yleensä tehdä todella törkeä rikos jotta häkki heilahtaa, niin miten on siis mahdollista että ulkomaalaistaustaisten osuus on liki kymmenkertaistunut, kun he kerran eivät tee sen enempää rikoksia kuin kantasuomalaisetkaan? Ja kun näiden osuus on alle 10 prosenttia maassa oleskelevasta väestöstä?

Jossain siis valehdellaan, peitellään ja muunnellaan totuutta todella törkeästi. Toisaalta, sylttytehdashan ei ole kaukana, sillä jäljet johtavat suoraan suomalaiseen hallintoon ja mediaan. On erittäin selvää että valtamediat kieltäytyvät julkaisemasta tuonkaltaisista uutisista kaiken minkä vain voivat estää, ja vain sellaiset tapaukset uutisoidaan joissa peittely on mahdotonta. Samoin hallitus ja virkamiehet vääristelevät totuutta kertomalla aivan satuja, vaikka sillä suunnalla jos missä pitäisi olla tarkat tiedot siitä mitä maassa tapahtuu.
Näin ollen ei voi vetää muuta kuin johtopäätöksen että salaamalla matujen rikoksia koetetaan kusettaa suomalaista veronmaksajaa.

Kuulin muuten melko mielenkiintoisen huhun, edelliseen löyhästi liittyen: Kun Migrillä ja muilla ulkomaalaisia valvovilla viranomaisilla kuten Päivi Nerg (joka tietää jokaisen ulkomaalaisen missä hän on!) on nyt vähintään viitisen tuhatta matua kateissa joitten olinpaikkaa ei tiedetä eikä aikeita tunneta, niin huhun mukaan ainakin joitakin näistä on päätynyt rikastuttamaan suomalaista suomaisemaa. Huhun paikkansa pitävyyttä en ala edes arvioimaan, mutta tietoa on hiljaa kuiskittu tahoilla joissa yleensä varsin hyvin tiedetään tuonkaltaiset asiat.
Näin ollen veikkaan että paikoin alkaa tuo kärsivällisyyspuoli olemaan melko nirkosessa, joten ehkä rikostelevien matujen kannattaa todella harkita tarkoin mitä ovat tekemässä. Muuten saattaa suokin rikastua, ja soitahan on suomessa tunnetusti melko runsaasti.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

7-vuotiaan twiitit? Alepposta?

Pahoittelen ihan ensimmäiseksi kaikille niille jotka ovat ylipäätään kirjoitelmiani lukeneet, että on ollut pitkä väli sitten viime kirjoituksen. Mutta elämä vaatii oman osansa, näkkileipää tarttis saada ja uuden kielen oppiminen on vaatinut sekin osansa. Ja vaikka ajoittain on ollut todellä ihmeissään siitä mikä meno on Suomessa, niin vitutuskäyrää se ei ole nostanut niin korkealle että sen takia olisi ollut halukas menettämään yöunet.

Mutta nyt ihmettelin juuri kuinka tyhmiä suomalaiset toimittajat ovat, ja vielä kuinka paljon tyhmempiä ovat ne jotka heitä lukevat ja vielä uskovat lukemaansa. Uskomatonta.

Tän päivän Ilta-Paska kertoo kuinka tuhannen paskaksi pommitetussa [sic] Aleppossa jonka infra on tuhannen päreinä 7-vuotias tyttö twiittailee (kellä 7-vuotiaalla on oma twitter-tili ja vielä oikein kännykin jolla twiittailla?) "pysäyttävän viestin" joka saattoi jäädä viimeiseksi. Joo.

Jotenkin tuon uutisoinnin uskottavuus on vielä heikompi kuin uutisen kirjoittaneen in uskottavuus on. Joka sekään ei ole kovin korkea...

Vaikka Syyrian tilanne on mikä on (yhtään syyllistämättä suomalaisia joilla ei ole asiaan osaa eikä arpaa jos siellä islaminuskoiset tappavat toisiaan vääräuskoisuuden takia (?) ) niin miten tällaisen paskan suoltaminen muka auttaa asiaa? Auttaako? Jotenkin en usko...

Vielä vähemmän se auttaa sitä että suomeenkin otettaisiin lisää  elätettäviä "pakolaisia" eli parhaassa iässään olevia nuoria miehiä joiden ainoa ansio on lähteä lippahivoon kun alkaa elämä mättämään. Tai kun "tarttis tehdä jotain" tuntuu liian ahdistavalta, helpompaa on mennä sinne missä joku muu elättää ja maksaa viulut.

Kuulostaako yhtään tutulta? Kuten esmes Li A'lta?